Rehevöityminen

Liity Itämeren kummiksi Tee kertalahjoitus Itämeren hyväksi

Rehevöityminen johtuu lisääntyneestä ravinteiden saatavuudesta. Tärkeimmät rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet ovat typpi ja fosfori.

Ylimääräisiä ravinteita leviää Itämereen muun muassa pelloilta valuvien lannoitteiden, yhdyskuntien jätevesien ja ilmasta tulevan laskeuman mukana. Itämeren hyvinvointiin vaikuttaa myös sisävesien tila. Sisävesien – järvien ja jokien – kautta mereen päätyy rehevöittäviä ravinteita.  Siksi WWF työskentelee myös sisävesien parissa.

Vesistön rehevöityminen voi johtaa:

• runsaiden leväesiintymien yleistymiseen
• muutoksiin rannan eliöyhteisöissä
• kalastomuutoksiin ja
• pohjien happikatoon.

Rehevöitymistä on vaikeaa hillitä. Vaikka kuormitus loppuisi, saattaa rehevöityminen silti jatkua, kun vuosikymmenten kuluessa pohjasedimentteihin varastoituneet ravinteet liukenevat takaisin veteen kasvien käyttöön.

Maatalous tärkein ravinteiden lähde

Itämeren typpiravinnepitoisuudet nousivat 1980-luvun loppupuolelle asti ja ovat sen jälkeen hienoisesti laskeneet Suomen merialueilla. Suomenlahdella fosforipitoisuus on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta lähtien ja kasvu on taittunut vasta viime vuosina.

Maatalous on Suomessa merkittävin yksittäinen ihmisen aiheuttaman ravinnekuormituksen lähde. Vajaat kaksi kolmasosaa Itämereen päätyvästä fosforista ja yli puolet typestä on peräisin maataloudesta.

Yhdyskuntajätevesien fosforinpoisto on Suomessa tehokasta ja vain noin kuusi prosenttia Itämereen päätyvästä fosforikuormasta on niistä peräisin. Yhdyskuntien osuus typpikuormasta on edelleen merkittävä, vajaa viidesosa. Tehostettua typenpoistoa ei ole toistaiseksi vaadittu edes kaikilta rannikkokaupunkien jätevedenpuhdistamoilta.

Muita merkittäviä ravinnekuormituksen lähteitä ovat teollisuus, haja-asutus, metsätalous ja kalankasvatus.

Ilman kautta kulkeutuu typpeä suoraan Itämereen noin neljännes sen kokonaiskuormasta. Suurimmat lähteet ovat meri- ja tieliikenne, maatalous ja energiantuotanto.

WWF:n vuonna 2008 teettämän raportin mukaan myös ilmastonmuutoksen oletetut vaikutukset Itämeren alueella, kuten sateisuuden kasvu ja lämpötilan nousu, lisäävät Itämeren levätuotantoa ja rehevöitymistä.

Sinilevät viihtyvät rehevissä vesissä

Rehevöitymisen myötä Itämeren vesi on samentunut, koska vedessä kasvaa entistä enemmän mikroskooppisia planktisia leviä. Niiden biomassan on arveltu runsastuneen 1900-luvun alusta 30–70 prosenttia. Samassa ajassa näkösyvyys on pienentynyt noin 4–5 metriä. Samentumisesta kärsivät erityisesti pohjaan kiinnittyneet kasvit ja levät. 

Sinilevien massaesiintymiset näyttävät yleistyneen viime vuosikymmenien aikana. Sinilevät kykenevät sitomaan ilmakehästä veteen liuennutta typpeä, joten fosfori lisää sinilevien määrää vedessä.

Sinilevälauttojen muodostuminen edellyttää myös sopivia sääoloja. Siitä huolimatta, että runsaat sinileväesiintymät, "sinileväkukinnat", kuuluvat erottamattomana osana Itämeren vuotuiseen sykliin, niiden yleistyminen ja määrällinen kasvu ovat seurausta kasvaneesta ravinnekuormasta.

Hapettomat pohjat ongelmana

Rehevöitymisen vaikutukset näkyvät myös rantojen kasvillisuudessa. Yksivuotisten ja nopeasti kasvavien rihmalevien määrä on kasvanut arviolta kaksin-kolminkertaiseksi viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Rihmalevämassat tuhoavat rakkolevävyöhykkeitä rannoilla. Rakkolevävyöhyke ylläpitää runsasta eläinyhteisöä ja on muun muassa tärkeä kalojen lisääntymis- ja ruokailuympäristö.

Runsastuneet rihmalevät irtoavat kasvualustastaan ja kulkeutuvat virtausten mukana pohjan painanteisiin laajoiksi matoiksi. Niiden alle peittyvillä alueilla sedimentti muuttuu hapettomaksi, mikä pahimmillaan johtaa pohjaeläinyhteisöjen tuhoutumiseen. Myös levien hajottajat kuluttavat happea, mikä pahentaa hapettomuutta. Nämä ajelehtivat levämatot ovat yleistyneet viime vuosina erityisesti Saaristomeren alueella.

Vaikka hapettomuus kuuluu syvien pohjien luonnolliseen sykliin Itämerellä, hapettomien pohjien pinta-ala on kasvanut tällä vuosisadalla. Hapettomuus yhdessä muodostuvan rikkivedyn kanssa tappaa kaiken pohjaeläimistön näiltä pohjilta. Matalilla, harppauskerroksen yläpuolisilla pohjilla pohjaeläimistön biomassa on kasvanut. Tämä on seurausta siitä, että ylemmistä vesikerroksista "sataa" entistä enemmän eloperäistä ainesta pohjaeläinten ravinnoksi.

Video Itämerestä pinnan alta

Katso, miten rehevöityminen vaikuttaa Itämereen.