close

Voimakas maanjäristys Venäjän Kaukoidän edustalla, tsunamivaroituksia muun muassa Venäjällä, Japanissa ja Yhdysvalloissa

Karttagrafiikka, jossa näkyy Venäjä, Pohjois-Korea ja Japani.
Kuva: Anna Horppu / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Venäjän Kaukoidässä Kamtšatkan niemimaan edustalla on ollut erittäin voimakas maanjäristys. Paikallinen kuvernööri kehotti ihmisiä pysymään poissa rannikolta tsunamivaroitusten jälkeen. Alueelta on raportoitu 3-4 metriä korkeista hyökyaalloista.

Seuranta maanjäristyksen vaikutuksista on siirtynyt tähän päivittyvään artikkeliin.

Kamtšatkan alueen viranomaisten mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut maanjäristyksen seurauksena, kertoo valtio-omisteinen uutistoimisto Tass.

Myös muun muassa Japani ja Yhdysvallat ovat antaneet tsunamivaroituksia.

Maanjäristys tapahtui hieman ennen puolta kolmea Suomen aikaa. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan sen voimakkuus oli 8,8 ja järistys oli 19,3 kilometrin syvyydessä.

Yhdysvalloissa viranomaiset ovat antaneet tsunamivaroituksia muun muassa osiin Alaskaa, ja maan länsirannikolla on nostettu valmiutta.

Myös Havaijilla on annettu tsunamivaroitus. Sinne ensimmäisten hyökyaaltojen odotetaan saapuvan aamukahdeksalta Suomen aikaa.

Ihmiset katselevat televisiosta tsunamivaroituksia Japanissa.
Ohiikulkijat seuraavat televisiosta tsunamivaroituksia Japanissa. Kuva: Lehtikuva

Japanissa ihmisiä on evakuoitu ja viranomaiset kehottavat pysyttelemään poissa merestä ja rannikkoalueilta. Vuonna 2011 tsunamissa vaurioituneen Fukushiman ydinvoimalan työntekijät on evakuoitu tsunamivaroitusten jälkeen.

Uudessa-Seelannissa on varoitettu voimakkaista ja epätavallisista virtauksista sekä arvaamattomasta aallokosta rannikkoalueilla.

Yhdysvaltalaisviranomaiset varoittavat, että Tyynellämerellä Venäjän ja Ecuadorin rannikoilla voi esiintyä yli kolmen metrin korkuisia tsunamiaaltoja. Jopa kolmimetriset aallot voivat uhata myös muun muassa Japania sekä Havaijia.

Lähteet: STT, AFP, Reuters

Ladataan lomaketta...