Kajaanissa avautui tänään kansainvälisen romanipäivän kunniaksi Tavallista arkea -valokuvanäyttely, joka esittelee työtä tekeviä romaneja ja heidän arkeaan eri puolilta Suomea.
Idean taustalla on kajaanilainen romaniasiantuntija Ramona Grönstrand, joka on työskennellyt vuosia romanien tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta eri rooleissa. Hän on ollut edistämässä myös romanien työ- ja koulutusmahdollisuuksia Kainuussa.
– Haluan näyttää ihmisille tämän päivän totuudenmukaista romaniarkea. Minulla on ollut ilo ja kunnia saada olla mukana alusta asti, pohdinnoista alkaen, Grönstrand kertoo.
Valokuvaaja Anni Pohjaranta järkyttyi huomatessaan, että vahvat stereotypiat elävät yhä. Siksi näyttely tuo esiin romanit yksilöinä, ei stereotypioina.
– He kokivat, että kun he lähtevät kotoaan kulttuurivaatteissa, he joutuvat muihin verrattuna tekemään kaksinkertaisen työn, jotta heitä kohdeltaisiin luotettavina kansalaisina, Pohjaranta sanoo.
Grönstrandilla on samankaltainen kokemus. Kajaanissa hän on tunnettu kasvo, ja hän kokee, että hänet kohdataan Ramonana, ei romanina. Muualla asia on toisin.
– Kun vaihdan paikkakuntaa ja olen vieraalla maaperällä, minua kohdellaan aivan eri tavalla.
Valokuvaaja Anni Pohjaranta kertoo, kuinka kuvasi keväällä 2026 romaneja työssään ympäri Suomea:
Työ on hyvinvoinnin lähde
Kuvat näyttävät esimerkiksi bussinkuljettajan arkea, hevosmiehen arkea ja tavallista perhe-arkea. Tämän päivän romaniarki on Ramona Grönstrandin mukaan lähestulkoon samanlaista kuin muidenkin arki Suomessa.
Kuvattavien kasvoilla näkyy hymy. Grönstrandin mukaan hyvä olo on monen asian summa, jonka yhtenä tekijänä on työ.
– Meillä on mahdollisuus saada töitä ja käydä töissä, se on yksi iso hyvinvoinnin lähde.
Valokuvaaja Anni Pohjaranta oli vaikuttunut näkemästään työmoraalista.
– Sain kohdata paljon hienoja ihmisiä. Se kunnia ja intohimo, millä he suhtautuvat työhön, on mielestäni todella arvostettavaa, hän sanoo.
Valokuvanäyttely on osa Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkivuoteen kuuluvaa monitaiteellista teosta. Kajaanin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä eli Sissilinnassa esillä oleva näyttely pohjustaa Romforum-teatteriesitystä, joka kertoo moninaisuuden kohtaamisesta työelämässä.