Poliisi epäilee kahdeksaa ihmistä törkeään ihmiskauppaan kytkeytyvistä rikoksista Kajaanissa. Tutkinnanjohtajan mukaan tapaus on esimerkki viime aikoina pintaan nousseesta ihmiskaupparikollisuudesta.
Kyse on rikosepäilystä, joka paljastui marraskuussa 2024 toisen ihmiskauppajutun tutkinnan aikana.
Poliisi kertoi aiemmin selvittäneensä tapausta, jossa heikossa asemassa olleen miehen epäiltiin joutuneen ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin ja pakkotyöhön hevostallilla.
Jutun tutkinnassa poliisi kohtasi toisen henkilön, joka ei muistanut, mitä viime kuukausien aikana oli tapahtunut.
Kun asiaa selviteltiin, poliisi alkoi epäillä, että myös kyseinen henkilö oli joutunut ihmiskaupan uhriksi.
Pakottava kontrolli
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Tuulenkari korostaa, että vaikka rikosnimikkeenä on ihmiskauppa, kyse ei ole perinteisestä seksuaali- tai paritusrikoksesta saati työperäisestä ihmiskaupasta.
Sen sijaan kyse on siitä, että uhri olisi saatettu alisteiseen asemaan ja rikoksesta epäiltyjen valtaan niin sanotun pakottavan kontrollin avulla.
Pakottavan kontrollin tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi uhrin eristäminen, normaalien päivittäisten toimintojen säätely, taloudellinen kontrolli sekä uhkailu ja pelottelu
– Henkilö on saatu tiettyjä asioita ja toimintamalleja käyttämällä – psykologisesti tai muuten – tilaan, jossa hän ei pysty erkaantumaan ryhmästä. Hänen tiedoillaan on sitten tehty kaikennäköisiä rikoksia, Tuulenkari selittää.
”Hiljainen hyväksyntä”
Poliisi epäilee, että heikossa tilassa olleelta uhrilta pumpattiin jopa yli 100 000 euroa.
Uhrin nimissä muun muassa hankittiin ja yritettiin hankkia pankkikortteja, lainoja ja autorahoituksia. Arvio on, että uhrista yritettiin hyötyä maksimaalisella tavalla ja kaikin mahdollisin keinoin.
Poliisin mukaan uhrin tilanne ja taloudellinen hyväksikäyttö on ollut laajalti epäiltyjen lähipiirin tiedossa. Tuulenkarin mukaan toiminnalle vaikuttaisi olleen hiljainen hyväksyntä.
Toiminta päättyi vasta, kun poliisi siihen puuttui. Tapaus siirtyy nyt syyttäjän syyteharkintaan. Kyse on kolmannesta rikoskokonaisuudesta, joka alkoi paljastua hevostallilla epäillyn ihmiskaupan myötä.
Tuulenkarin mukaan tässä tapauksessa, kuten muissakin Kainuussa viime aikoina tutkituissa ja paljastuneissa ihmiskauppajutussa, uhrit ovat olleet yhteiskunnallisesti heikossa asemassa. Se on osaltaan altistanut hyväksikäytölle.
Poliisin arvion mukaan tapaukset ovat esimerkkejä uudenlaisesta, kehittyneestä ihmiskaupparikollisuudesta, jossa uhrin heikkoa asemaa käytetään hyväksi pakottavan kontrollin keinoin. Ilmiö on poliisin mukaan noussut pintaan viime vuosien aikana.
– Tätä on vielä aika vähän tutkittu oikeustieteessä. Tiedetään kyllä, mitä pakottava kontrolli on, mutta esimerkiksi tällaiseen henkiseen väkivaltaan liittyviä rikosnimikkeitä ei vielä ole, Tuulenkari sanoo.